Kaikkihan tietävät keijujen olevan pieniä, onnellisia ja täydellisiä olentoja. Keijut huolehtivat toisistaan ja elävät erikokoisila ja näköisillä alueilla. Tarinamme henkilö ei kuitenkaan ole koskaan halunnut olla kuin muut.
Hän ei koskaan suostunut muuntumaan massan mukana vaan halusi kulkea oman tahtonsa mukaan, rohkeasti omaa polkuaan omana itsenään.
Kutsukaamme tyttöä vaikka Melindaksi. Melinda oli kaunis, nuori keijun alku. Kaikki luulivat hänen olevan kuin kaikki muutkin, mutta hän ei ollut. Hän oli vahvempi. Palataanpa ajassa taaksepäin niin ymmärrätte.Noin vuosi takaperin kaikki oli normaalisti. Melinda oli pippurinen tyttö vahvoilla mielipiteillä. Hän eli normaalissa nelihenkisessä perheessä.
Mutta yhtäkkiä eräänä päivänä lohikäärme ilmestyi heidän yläpuolelleen ja nappasi Melindan äidin ja lensi kauas pois.Melinda yritti kaikkensa saadakseen äitinsä takaisin. Hän koki olevansa yksin liian heikko. Hän pyysi apua mutta kukaan ei voinut auttaa. Kukaan ei saanut äitiä enään takaisin vaikka he kuinka yrittivät etsiä häntä ympäri laaksoja, metsiä ja vuori mutta tuloksetta äitiä ei löytynyt mistään.
Lopulta kaikki kokemukset ja yhteiset muistot loivat Melindasta vahvemman. Hän oli sisäisesti vahvemman kuin moni muu uskalsi edes ajatella. Juuri kun hän oli ehtinyt hyväksyä edes jotenkin äitinsä kohtalon hänelle tapahtui vakava onnettomuus joka rajoitti elämää, hän vietti monta kuukautta sadepisara sairaalassa leppäkerttujen hoidossa, jossa häntä lääkittiin parantavilla lääkkeillä ja rohdoilla. Kotipihaan tullessaan häntä ei ollutkaan vastassa kukaan perheestä vaan pieni paperi lappu jossa luki "Muutimme veljesi kanssa pois, emme pystyneet enään elämään äitisi muistoissa". Sillä hetkellä Melinda ymmärsi että hän on jäänyt ihan yksin suureen maailmaan, ei ollut enää edes isää johon turvautua tai veljeä jolle raivota kun oli huono päivä. Melinda luhistui polvilleen hän ei voinut käsittää miten hän oli menettänyt kaikki rakkaat ja tärkeät ihmiset niin nopeasti ja ikävällä tavalla. Hänellä oli enään jäljellä vain tyhjä asunto jossa oli enään jäljellä vain hänen oma sammalvuoteensa jossa hän oli nukkunut viimeksi puoli vuotta sitten kun äiti oli lukenut iltasadun ja peitellyt hänet nukkumaan tyytyväisenä.
Melinda masentui todella pahasti mutta peitti pahanolonsa muilta todella hyvin, teki töitä todella paljon, nukkui vähän ja söi silloin tällöin milloin ehti, maistui tai oli edes ruokaa mitä syödä.Monta kuukautta Melinda jaksoi tehdä töitä aamusta iltaan ja joskus jopa yötä myöten jotta saisi edes vähän ruokaa mitä syödä. Eräänä aivan tavallisena työ aamuna Melinda huomasi jonkun saman ikäisen nuoren keijutytön joka teki hänen töitään. Melinda suuttui ja ryhtyi heti moittimaan tätä miksi tämä teki hänen töitään, halusiko hän viedä tämän rahat ja viedän häneltä hänen vähäisetkin ruuan rippeet. Pieni keijutyttö murtui täyteen itkuun, samalla hetkellä kun Melinda moitti tätä, hetkeä myöhemmin Melinda ymmärsi ettei tällä pienellä keiju tytöllä ole kaikki hyvin ja kysyi tältä mikä hänellä on. Pieni keiju tyttö kertoi avoimesti koko tarinansa Melindalle ja esittäytyi Aavaksi. Melinda tunsi myötätuntoa ja lohdutti Aavaa kertomalla oman tarinansa, molemmat kokivat jääneen yksin suureen maailmaan.
Keiju tytöt ystävystyivät erittäin nopeasti, eikä heitä erota enään mikään. He jakavat kaikki ilot ja surut oli ne kuinka pieniä ja mitättömän tuntuisia tahasta. He tiesivät toisitaan kaiken, keijujen voimakkaan ystävyyden myötä molemmat pääsivät taas jaloilleen elämässään ja pysytivät taas kertomaan että heillä on hyvä ja turvallinen olla. Keiju kaksikko päätti muuttaa yhdessa uuteen kotiin ja antaa elämälle uuden mahdollisuuden.
Tytöt oppivat toistensa kautta luottamaan uusiin ihmisiin ja huomasivat yhdessä pystyvänsä mihin vaan. Tarina opettaa kuinka tärkeää on löytää itselle läheisiä ihmisiä joille puhua ja kuinka pelastava enkeli voi löytyä toivottomimmassakin tilanteessa ja nostaa kuopasta juuri kun uskot jääneesi ikuisesti kuopan uumeniin.
